SRL/Hippos/SHKL
”Suomen
Ratsastajainliitto ry on Suomen ratsastusseurojen valtakunnallinen keskusjärjestö, perustettu vuonna 1920.SRL toimii ratsastusseurojen, alueiden ja yhteisöjäsenten aatteellisena
järjestönä sekä toiminnallisena yhdyssiteenä ja keskuselimenä. SRL:n
tarkoituksena on ratsastuksen edistäminen Suomessa. SRL:n toiminta tähtää
siihen, että Suomessa on mahdollisuus harrastaa ratsastusta kuntoliikuntana, kuntoutusmuotona
ja kilpaurheiluna.”
SRL:n varsinaisia jäseniä ovat paikalliset rekisteröidyt ratsastusseurat,
joita on noin 492 (tilanne vuonna 2015). Jäsenenä näissä ratsastusseuroissa on
noin 48 884 henkeä, joista jäseniä oli 45 857 ja Green Gard- jäseniä
3027. SRL hyväksymiä ratsastusseuroja on 492 ja jäsentalleja 366.
"Suomen Hippos ry on valtakunnallinen hevosurheilun ja
-kasvatuksen keskusjärjestö, joka perustettiin Suomen Ravirenkaan ja
Hevostalouden keskusliiton yhdistyttyä vuonna 1973. Järjestöön kuuluu yhteensä
128 alajärjestöä, joita ovat muun muassa paikalliset hevosjalostusliitot ja
muut alan yhdistykset."
Suomen Hippoksen tärkeimmät tehtävät ovat Suomessa
kasvatettavien hevosrotujen rekisteröinti ja kantakirjaaminen sekä maan
ravikilpailutoiminnan johtaminen ja valvominen.
”Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry on
hevosenomistajien yhteinen etujärjestö, jonka yhteentoista alueelliseen
jäsenyhdistykseen kuuluu noin 5700 jäsentä. Keskusliiton tarkoituksena on
jäsenten hevosenomistamiseen liittyvien keskeisten etujen valvonta.”
Tutustumisretki SRL ja Hippokseen 04.01.2017, Mitjan esittely 06.02.2017
Käynti Suomen Ratsastajainliitossa ja Hippoksella oli
mielestäni antoisa kokemus. Työ kuulostaa monipuoliselta ja hevosalan siistiltä
sisätyöltä. Itseäni yllätti kuinka paljon SRL sekä Hippoksen työnkuvaan kuuluu.
Olin itse käyttänyt aiemmin lähinnä vain heppa-järjestelmää ja olen ollut
ratsastusseuran jäsen. Tutustumiskäynnillä selvisi, että työtä ei ole vain
raviurheilu Hippoksessa ja jäsenasiat SRL:ssä vaan myös sen ulkopuolella
riittää töitä. Mitjan esittely Suomen hevostenomistajien Keskusliitosta oli
antoisa. Työhön kuuluu muun muassa niin neuvontatehtävät, keinoemovälityksen
pitäminen kuin koulutustilasuudetkin.
Tulevaisuudessa
pystyisin näkemään itseni tällaisessa työnkuvassa. Erityisesti neuvonta- ja tarkastustehtävät ovat mielestäni mielenkiintoisia. Olen lisäksi hyvä organisoimaan asioita, joita pidän tälläisessa työnkuvassa vahvuutenani. Tulen erilaisten ihmisten kanssa hyvin toimeen ja pystyn yhteistyöhön.
Sain vaikutelman, ettei yksikään työpäivä ole samanlainen ja monipuolisuus on minulle tärkeää.
Sain vaikutelman, ettei yksikään työpäivä ole samanlainen ja monipuolisuus on minulle tärkeää.
Ainua miinus SRL:n ja Hippoksen kohdalla on työpaikan
sijainti, en tiedä pystyisinkö asumaan noin lähellä pääkaupunkiseutuamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti